Svenska Teatern

Svenska Teatern on Suomen ruotsinkielinen kansallisteatteri

Svenska Teatern on toinen Suomen kansallisteattereista. Sen ohjelmistossa on monipuolisesti ruotsinkielisiä näytelmiä sekä aikuisille että lapsille. Lisäksi Svenska Teaternissa järjestetään konsertteja.

Teatterin omat tuotannot on aina tekstitetty suomeksi ja usein myös englanniksi. Teatterissa on kolme näyttämöä ja siellä esitetään vuosittain 8–10 omaa tuotantoa ja lisäksi vierailuesityksiä. Svenska Teatern tekee yhteistyötä muiden teattereiden kanssa, ja yhteisesityksiä nähdään myös Svenska Teaternin näyttämöillä.

Svenska Teaternilla on tällä hetkellä 16 omaa näyttelijää.

Svenska Teatern
Svenska Teatern

Teatterin kolmesta näyttämöstä suurin on Stora Scenen (Suuri näyttämö), jonka katsomossa on n. 620 paikkaa. Suurella näyttämöllä esitetään kaikenlaista teatteria musikaaleista klassikoihin ja komedioista lastennäytelmiin.

AMOS on hieman pienempi, ja sinne mahtuu esityksestä riippuen n. 140 katsojaa. Se on näyttämöistä monipuolisin ja soveltuu myös sellaisten esitysten näyttämöksi, jotka eivät toteutuksensa puolesta sovi perinteiselle Suurelle näyttämölle.

Kaikkein intiimein on 70-paikkainen NICKEN. Se on entinen juhlatila ja toimii nykyisin sekä näyttämönä että harjoitussalina.

Svenska Teatern sijainti

  1. Svenska Teatern sijaitsee osoitteessa Pohjoisesplanadi 2.
  2. Teatteri on Esplanadin puiston päässä.

Svenska Teatern sijaitsee keskellä Helsinkiä Esplanadin puiston päässä osoitteessa Pohjoisesplanadi 2. Teatterille on helppo päästä sekä kävellen että julkista liikennettä käyttäen. Teatterille on Kampin linja-autoasemalta noin kymmenen minuutin kävelymatka, ja Helsingin päärautatieasema on 500 metrin päässä.

Svenska Teaternin lähellä on useita linja-autopysäkkejä, ja raitiovaunut 4 ja 10 pysähtyvät lähellä teatteria. Valitettavasti linja-autoja ei voi pysäköidä Svenska Teaternin eteen, eikä Svenska Teaternilla myöskään ole omia parkkipaikkoja henkilöautoille.

Svenska Teatern on sijainnut nykyisellä paikallaan Eteläesplanadin ja Pohjoisesplanadin välissä vuodesta 1860. Vuonna 1827 rakennettu Helsingin ensimmäinen teatteritalo, Svenska Teaternin edeltäjä, sijaitsi sekin Esplanadin puistossa suurin piirtein nykyisellä Mikonkadulla.

Keskeinen sijainti on ollut aina Svenska Teaternin etu. Teatterille on helppo tulla joka puolelta Helsinkiä ja Suomea, myös satamasta. Muun muassa sijaintinsa ansiosta Svenska Teatern on myös suosittu turistikohde.

Se näkyy selkeästi Helsingin katukuvassa ja kiinnostaa niin paikallisia kuin turistejakin.

Svenska Teatern historia

Svenska Teaternilla on pitkä ja monivaiheinen historia. Se sai alkunsa pienessä Carl Ludvig Engelin suunnittelemassa puutalossa vuonna 1827. Tämä Helsingin ensimmäinen teatteritalo tarjosi esiintymispaikan kaupungissa kierteleville ulkomaalaisille teatteriseurueille.

Ennen teatteritalon rakentamista esityksiä oli järjestetty esimerkiksi Kampin vanhassa tupakkavarastossa. Kansa piti teatterista, ja suurempi kivinen Georg Theodorin suunnittelema teatteritalo avattiin nykyisen Svenska Teaternin paikalle vuonna 1860.

Siitä lähtien talossa alkoi esiintyä ruotsinkielisiä teatteriseurueita. Ne vuokrasivat sitä Nya Teaterhusaktiebolagetilta, josta tuli Svenska Teaternin omistaja.

  • Svenska Teatern on perustettu vuonna 1927. Ensimmäisen puisen teatteritalon suunnitteli Carl Ludvig Engel. Se osoittautui kuitenkin liian pieneksi.
  • Seuraava, vuonna 1860 käyttöön otettu kivinen teatteritalo sijaitsi nykyisen Svenska Teaternin paikalla.

Uusi kivinen teatteritalo ehti seistä paikallaan vain kolme vuotta, sillä se tuhoutui kokonaan tulipalossa vuonna 1863. Nykyinen Svenska Teaternin rakennus valmistui palaneen rakennuksen tilalle lokakuussa 1866.

Se onkin Svenska Teaternin virallinen perustamisvuosi, sillä edeltäneitä teatteritaloja ja niissä esitettyjä näytelmiä ja konsertteja pidetään Svenska Teaternista erillisenä toimintana. Nykyisen teatteritalon on suunnitellut venäläinen arkkitehti Nikolaj Benois. Svenska Teaternin ensimmäiset omat näyttelijät aloittivat työnsä keväällä 1867. Siitä lähtien Svenska Teaternin lavalla on esitetty näytelmiä keskeytyksettä.

Svenska Teatern sisältä
Svenska Teatern sisältä

Svenska Teaternin alkuperäinen nimi oli Nya Teatern (Uusi teatteri), mutta kun Helsinkiin perustettiin suomenkielinen kansallisteatteri vuonna 1872 Uudesta teatterista tuli lopulta Svenska Teatern (Ruotsalainen teatteri) vuonna 1887.

Svenska Teaternin toiminnasta tuli niin suosittua, että taloa piti laajentaa 1930-luvulla, jotta kaikki halukkaat mahtuisivat katsomaan esityksiä.

Vaikka viranomaiset yrittivät monta kertaa sulkea Svenska Teaternin paloturvallisuusriskeihin vedoten, arkkitehdit Eero Saarinen ja Jarl Eklund rakensivat teatteritaloon kaksi lisäsiipeä. Laajennettu ja uudistettu teatteri vihittiin käyttöön syyskuussa 1936.

Svenska Teatern historia

  • Svenska Teatern sai nykyisen nimensä vuonna 1887 eli 15 vuotta sen jälkeen, kun Helsinkiin valmistui suomenkielinen kansallisteatteri.
  • Teatteria laajennettiin jälleen 1930-luvulla.

Teatterikorkeakoulun esikuva on vuonna 1908 perustettu Svenska Teaterns elevskola, joka koulutti suomalaisia näyttelijöitä ruotsiksi nimenomaan Svenska Teaternin tarpeisiin. Svenska Teaterns elevskolanin perustamisen takana oli pyrkimys tehdä Svenska Teaterinista suomenruotsalainen.

Ennen vuotta 1908 suurin osa teatterin näyttelijöistä oli ollut ruotsalaisia. Seitsemän vuotta myohemmin vuonna 1915 Svenska Teaternista päätettiin virallisesti tehdä Suomen ruotsinkielinen kansallisteatteri.

Teatterikorkeakoulu, entiseltä nimeltään Suomen teatterikoulu, yhdistettiin Svenska Teaterniin vuonna 1979. Kummatkin jatkoivat kuitenkin toimintaansa omissa rakennuksissaan.

Seuraava remontti tehtiin pikkuhiljaa 1980-luvun kuluessa, mutta koska remonttia tehtiin kesäisin, se ei vaikuttanut teatterin toimintaan esityskausien aikana.

Svenska Teaternista tuli taas alkuperäisen näköinen vuonna 1991, kun teatteri täytti 125 vuotta. Samana vuonna avattiin myös teatterin kahvila. Talo sai yhden ikkunansa takaisin alkuperäiselle paikalleen 1980-luvun remontissa, ja kahvila perustettiin sen taakse.

Arkkitehti Stefan Alhman johti Svenska Teaternin peruskorjausta vuosina 2010–2012. Peruskorjauksen aikana se jatkoi toimintaansa läheisessä Aleksanterin teatterissa.

  • Vuonna 1915 Svenska Teaternista päätettiin virallisesti tehdä Suomen ruotsinkielinen kansallisteatteri. Svenska Teaterns elevskola, nykyinen Teatterikorkeakoulu, koulutti suomalaisia näyttelijöitä teatterin tarpeisiin.
  • Svenska Teatern palautettiin alkuperäiseen asuunsa 1980-luvun kuluessa ja peruskorjattiin vuosina 2010–2012.

Viime vuosina Svenska Teaternissa on vieraillut 60 000–100 000 kävijää vuosittain. Se työllistää tänä päivänä noin sata henkilöä.

Näyttelijöiden lisäksi Svenska Teaternissa työskentelee monen alan ammattilaisia, kuten esimerkiksi käsityöläisiä, dramaturgeja, teknikkoja ja lipunmyyjiä.

Svenska Teatern tarjoaa näytelmien ja konserttien lisäksi muun muassa opastettuja kierroksia teatterin kulisseissa, draaman ja ilmaisutaidon opetusmateriaalia kouluille sekä teatterin ohjelmistoon liittyviä työpajoja yleisölle. Svenska Teaternin tärkein tehtävä on kuitenkin edelleen ruotsinkielisen teatteritaiteen tekeminen yleisölle Suomessa.